Avoimet työpaikat Sunhouse.jpg

TALOMYYJÄ, Etelä-Suomi

SUNHOUSE TYÖYHTEISÖNÄ

Sunhouse on suomalainen modernien puutalojen suunnitteluun ja toimittamiseen erikoistunut yritys. Meidät tunnetaan korkealaatuisista materiaaleista, upeasta arkkitehtuurista sekä iloisesta asiakaspalvelusta.

Yrityksenä olemme tiivis yhteisö, jossa on ilo työskennellä kauniiden talojen ja mukavien asiakkaiden parissa. Suhtaudumme työhömme ylpeydellä ja vakavuudella, mutta muuten muistamme nauraa ja tehdä työpäivistä mahdollisimman miellyttäviä. Pienessä yrityksessä työskentely on vapaata ja joustavaa, joskin aika ajoin kiireistä.

Yhteishenki on tärkeää ja työntekijät viettävät usein yhdessä myös vapaa-aikaa. Yritys pitää huolta työntekijöidensä hyvinvoinnista viettämällä tiimipäiviä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi olemme matkustaneet mm. Venetsian Biennale -arkkitehtuurinäyttelyyn.

Kasvamme tasaista tahtia ja etsimme nyt uutta talomyyjää Etelä-Suomen alueelle.

 

TALOMYYJÄN TOIMENKUVA

Sunhouse etsii Etelä-Suomeen uutta myyjää vahvistamaan kasvavaa yritystämme.

Sunhouse-talomyyjät ovat asumisen ja rakentamisen ammattilaisia, jotta asiakkaamme saisivat aina parasta mahdollista palvelua. Talomyyjän tehtävä on auttaa asiakasta kodin rakentamisessa suunnittelun alkumetreiltä talon valmistumiseen asti. Tähän työhön Sunhouse haluaa palveluhenkisen ammattilaisen, joka on sekä ammattitaitoinen että asiakkaansa tarpeista aidosti kiinnostunut.

Sunhouse-talomyyjänä pääset myymään arvostetun brändin talopaketteja sekä arkkitehtisuunnittelua. Saat myynnin tueksi jatkuvan markkinoinnin ja valmiin asiakaspohjan, jolle pääset myymään maan parasta suunnittelupalvelua ja laadukkaimpia talopaketteja. Sunhousen premium-brändi on ihanteellinen modernille ja kunnianhimoiselle rakennusalan ammattilaiselle.

Etsimämme talomyyjä ymmärtää, että työssään menestyminen vaatii kuukausien ja vuosien kehittymistä, eli uuteen tehtävään tulee sitoutua pitkäjänteisesti.

Palkkaus ja palkitsemismalli sovitaan työkokemuksesi mukaan.

 

Odotamme sinulta:

  • työhön sopiva koulutus
  • kokemusta ja näyttöjä vaativasta myyntityöstä
  • paljon positiivista ja nälkäistä asennetta
  • innostusta moderniin muotoiluun, arkkitehtuuriin, rakentamiseen sekä ennen kaikkea asiakaspalveluun
  • pitkäjänteistä ja omatoimista otetta työhön

 

Tarjoamme sinulle:

  • kannustavan palkkausmallin
  • monipuolisen toimenkuvan
  • lämpimiä, kiinnostuneita asiakkaita
  • perehdytyksen työhösi sekä jatkuva myynnin tuen
  • testatun ja toimivan myyntimallin sekä kiinnostavat tuotteet

 

Mikäli kiinnostuit työpaikasta, haluamme ehdottomasti kuulla sinusta lisää. Työpaikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Jätä työhakemuksesi alla olevalla lomakkeella tai lähetä CV:si ja työhakemuksesi viimeistään 17.9.2021 osoitteeseen:
valtteri.tanninen@sunhouse.fi

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi työpaikkaan liittyen. Soita meille ma-pe klo 10-17 puh. 0400 891 359

 

Jätä työhakemus